Yritys

Hautauspalvelu Honkanen on perustettu syksyllä 2015 jatkamaan Kukka- ja hautauspalvelu Hepola & Karjalainen Oy:n toimintaa, joka on toiminut paikkakunnalla jo 27 vuotta.

Meidän ajatuksenamme on, että jokainen surun kohdannut tuntisi saavansa henkilökohtaista ja kiireetöntä palvelua. Hautajaistilaisuus on vainajan viimeinen perhejuhla ja vaatimattomistakin hautajaisista voi jäädä lämminhenkinen muisto. Haluamme auttaa kaikissa järjestelyissä parhaamme mukaan.

 

Kyyneleet kuivuvat aikanaan, mutta sydän ei tule koskaan unohtamaan.